Välimeren risteilyjen tarjoamia saarikohteita

Välimeren risteilyjen tarjoamia saarikohteita

Malta hurmaa satamallaan ja luonnollaan

malta-1Malta on Välimerellä sijaitseva useasta saaresta muodostuva saarivaltio. Saarilla on ollut asutusta ilmeisesti jo noin 5 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Ensimmäiset asukkaat olivat kenties sisilialaisia metsästäjämaanviljelijöitä, jotka asettuivat asumaan alueen luoliin. Myöhemmin uusia kansoja saapui saarelle tuoden mukanaan kulttuureilleen ominaisia tapoja. Aluetta ovat hallinneet niin foinikialaiset, kreikkalaiset, arabit, Sisilian normannit, espanjalaiset , britit, ranskalaiset kuin Johanniittain ritarikuntakin. Johanniittain ritarikunnan jäsenet rakennuttivat saarelle upeita asuinrakennuksia sekä palatseja. Itsehallinnon Malta sai vuonna 1921, mutta menetti sen jälleen vuonna 1933. Muodollisesti se itsenäistyi vuonna 1964 ja tasavalta siitä tuli vuonna 1974. Malta on EU:n jäsen. Turistit voivat tutustua saarivaltion keskiaikaisiin kaupunkeihin, joista löytyy paljon historiallisia ja kauniita rakennuksia. Nykyisellä pääkaupungilla Vallettalla on erityisen mielenkiintoinen historia.

Kanariansaarille pääsee myös risteilemällä

Kanariansaaret on monelle suomalaiselle tuttu turistikohde ja ne sisältävät seitsemän saarta, jotka ovat kaikki vulkaanisia. Osa Välimeren risteilyistä tarjoaa mahdollisuuden tutustua myös Kanariansaariin. Saaret ovat saaneet nimensä koirilta – koira kun on latinaksi canis – mikä johtuu siitä, että saarilla on ollut ennen runsaasti villejä koiria. Jo eräs roomalainen kertoi saarilla olevan runsaasti villikoiria. Kanarialintu puolestaan sai nimensä Kanariansaarilta.

Tutustu Napoleon Bonaparten syntymäsaareen, Korsikaan

Korsika kuuluu Ranskalle ja sijaitsee Välimeressä Sardinian pohjoispuolella. Saari on tullut kuuluisaksi siitä, että Napoleon Bonaparte syntyi saarella. Asutusta saarella on arvioitu olevan ainakin jo 9 000 – 10 000 vuotta sitten. Merkittävät muuttoaallot saarelle alkoivat 5 000-vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua ja nämä muuttajat toivat saarelle tullessaan mukanaan karjankasvatustaidon sekä kutomistaidon. 4 000-vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua alkoi saarelle ilmestyä megaliitteja.

Saarella asuu merkittävä Pohjois-Afrikasta, Marokosta, Tunisiasta ja Algeriasta tullut maahanmuuttajaväestönosa, jonka määräksi arvioidaan noin 13 800 henkilöä. Euroopasta maahanmuuttajia on tullut Korsikaan lähinnä Italiasta ja Portugalista.

Korsikan väestöstä suuri osa on katolilaisia, mikä näkyy monissa saaren perinteissä, joista monet ovat uskonnollista alkuperää. Vanhoista ennen käytetyistä perinteistä kenties tunnetuin on verikoston periaate, jota kutsuttiin Korsikalla nimellä vendetta, ja joka oli yleinen 1800-luvun puoleen väliin asti.